Toukokuun turinaa
Hellurei kisastudiosta!
Pientä askaretta täällä touhutaan, mutta keskittymiskykyä kunnon, isoihin käsitöihin ei ole oikeastaan ollut. Tilkut on aika sopivia, kun voi tekaista yhden ja sitten se on valmis. Ja soveltuu enemmän kuin hyvin myös vesoilutyöksi, näppärä ottaa mukaan eikä vaadi liikaa keskittymistä.

Edellisellä sairaslomalla viimeisenä päivänä, kun jaksoin jo istua, tein vihdoin perhoslapaset valmiiksi. Kyllä niiden syntyminen antoikin odottaa! Anteeks, kuva jäikin nyt noin päin. Näkyy siitä silti. :)
Nyt en ole ihan sairaslomalla, mutta nuhanenänä kotosalla, enkä normaalissa perjantaireissussani ratsastamassa. Yhdessä salaisessa paikassakin pitäisi olla auttamassa, mutta yritän nyt olla järkevä ja rauhottua vähän. Tarvii kuitenkin pikkuisen energiaa vielä loppurutistukseen koulussa. Hyvinhän tämä kuluu, kun kirjoittelee viestejä, mitkä on odottaneet syntymistään enemmän ja vähemmän.
Hyvää kevään jatkoa!
Erityisen paljon tsemppiä kollegoille sen kuuluisan odotukseen, se on taas ansaittu ja ihan kulman takana! :)
Erityisen paljon tsemppiä kollegoille sen kuuluisan odotukseen, se on taas ansaittu ja ihan kulman takana! :)
Labels: neuleita
0 Comments:
Post a Comment
<< Home