Saturday, May 26, 2012

Huono bloggaajako?

Täällä taas koen itseni huonoksi bloggaajaksi ja ennen kaikkea käsitöiden tekijäksi. Taitaa olla niin että edellisen kirjoituksen jälkeen en ole juurikaan puikkoihin tai koukkuun koskenut. 

Kieltämättä melkoista haipakkaa menty tässä suuntaan jos toiseenkin, niin on ehkä tärkempää käydä välillä nukkumassa kuin alkaa neuloa jotain. ;) Nyt kun pyörähdin tänne katsomaan, niin olin ihan ihmeissäni, kun täällä näyttää kuitenkin käyneen lukijoita vaikka hiljaista onkin ollut.

Jokaisessa neuleblogissa kai "kuuluu" olla kissa ja niin on nyt täälläkin, maaliskuun alussa kaveri toi kissan, jonka oli pelastanut pakkaselta. Joku oli ilmeisesti kyllästynyt siihen. Toisaalta, tänä aamuna ja viime yönä en ihmettele sitä ollenkaan. ;) Vähän ennen puoltayötä armas hortonomi heitti kolme kukkaruukkua lattialle, yöllä vielä neljännen ja sekään ei riittänyt, vaan repi vielä vessapaperirullan pitkin asuntoa palasiksi. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Toivottavasti kohta jo viimeinen. Olohuoneen tapetitkin täytyy jossain välissä uusia, se on yrittänyt tulla makkariin olohuoneen seinän läpi ja kynnenjäljet on sen mukaiset. 

Sellainen Emäntä meillä... 


Kuvakansioista löytyikin yllätys: teinhän mä sairaslomalla kaverille sukat! Ihan tavalliset, joustinta päällä, lankana Schoppel Wolle Admiral 6 fach degrade jota kului kaksi 50 gramman kerää. 

Tänä talvena noita sairaslomia onkin riittänyt, ollaan hevosen kanssa oltu vuorotellen kipeänä edelliset 7 kuukautta. Nytkin olen sellasessa nuhassa, että oksat pois! Tosin, vaikka en virallisesti ookaan millekään allerginen, niin uskon tän tulevan osittain tosta järkyttävästä siitepölyn määrästä. Sisällä ollessa olo pysyy nimittäin edes vähän parempana kuin ulkona. 


Nyt siirrynkin vahtimaan, ettei Emännys tiputa kukkia uudestaan, näyttäis olevan keittiön ikkunassa jotain mielenkiintoista...

5 Comments:

At 10:48 AM, Blogger Unknown said...

Hyvä kun osaat nauttia keväästä ja kesästä. Kyllä sinä taas ehdit bloggailemaan, kun on huonompia säitä :)
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua :)

 
At 10:54 AM, Blogger katjaii said...

Näin on. Eikä äsken ainakaan tippunut yhtään kukkaa, joten voin nyt lähteä rauhassa heppastelemaan.
Kiitos samoin!

 
At 12:39 PM, Blogger Andra said...

Hienon värinen kissa!

 
At 5:30 PM, Blogger Saara said...

Kiirettä tuntuu talvella aina riittävän itse kullakin. Mutta nythän on taas pitkä kesä edessä lomailua :)

 
At 7:36 PM, Blogger katjaii said...

Kiitos Andralle. Tuonvärisiä pidetään kuulemma Venäjällä onnenkissana.

Saara: niinpä. Lomahommia jo vähän alottelenkin, iski hirveä siivousinto ja kävin äsken vähän varastoa pyörittämässä. Vielä kun kaikki noi poisheitettävät tavarat tulis heitettyä oikeasti pois...

 

Post a Comment

<< Home