Tuesday, November 23, 2010

Vanhoja tekeleitä

Välillä vähän tekstiä tännekin.

Pitäis tehdä huomiselle matskua, mutta nyt jumittaa pahasti. Itseasiassa, tiedän, että syy on siinä, että avasin tietokoneen. Lauantaina en avannut itse konetta ollenkaan, niin sain paljon enemmän aikaiseksi kuin aikoihin ja olin paremmalla tuulella muutenkin. Tietysti siis surffasin kännykällä Facebookin ja sähköpostit, mutta siinä ei saa aikaa kulumaan niin turkasesti kun tässä oikealla koneella. Oon himoinnu kovasti omppufirman kännykkää ja lukulaitetta (vai mikä sen nimi oikeastaan onkaan) mutta niiten kanssahan mulla menis ihan kaikki aikataulut ja oikeat tekemiset päin mäkiä.

Nyt siis näkymiä neulemaailmaan.
Ensin ne kaverin säärystimet. Raitalanka loppui kesken, mutta kaverille kuulemma kävi ihan hyvin, että väri vaihtuu. Tänään näin ne käytössä, ja toden totta: ne on tosi makeen näköset noinkin, ja kun näin ne, ajattelin, että niiten olisi pitänyt olla vielä räikeämmän väriset ja mielellään kumpikin eri väriä.


Sitten, aloitin KesäYön Hullutuksessa tilkkutöppöset. Ne on ainoat, mitä sen tempauksen jäljiltä syntyy. Sukat purin ja muita en lopulta aloittanutkaan. Isoveli-lanka loppui kesken, mutta onneksi laatikosta löytyi tuo isoäidinneliö, joka jäi yli eläköityneen kollegan lahjasta, lisäsin sen tohon.


Ikivanha tekele on palmikkoneule Novitan Pop-langasta. Tein sen yliopistossa ollessa ja heti ekana pitopäivänä se nukkasi ihan kauheesti reppua ja kyllästyin siihen aika pian. Kuvakin on mitä sattuu, olin nyt syyslomalla kipeänä ja jostain syystä sain vähän tervehdyttyäni niin hyvän idean, että kuvaan ton paidan! :O Verkkarit roikkuu ja paita on vinossa ja hiukset huonosti, mutta sitähän se elämä on! :)


Kolme päivää tätä jaksoa jäljellä, sitten alkaa tiukka rypistys, 30 tuntia viikossa pidettäviä tunteja. Onneks välissä on loma. Sillon ei hirveesti harrasteta muuta kun pakolliset, eli hepalle liikuntaa. No, tunnustan, että taas ilmottauduin Finlandiaan, joten tarttis vähän hiihdelläkin. Mutta siitä en ota niin isoa stressiä, koska tein helpon ratkaisun ja maksoin vain lyhyen matkan maksun.

Kovasti koitan kehitellä kaikenlaisia haaveita, että olis mitä odottaa, mutta taas mua vähän lytättiin. Miksei voi vaan rauhassa hömppäsuunnitella, kun kuitenkin itsekin tietää, että tietyt asiat ei toteudu ihan heti. Kaikkea ei saa ottaa ihan vakavasti tai ainakaan niin, että toteutusaikataulu olisi ilman muuta vaikka heti ensi vuosi...

Näihin tunnelmiin, hyvää joulunodotusta!

Labels: ,